Joskus olen kuullut ihmeteltävän miksi kulttuurintutkijan pitää tutkia ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutos kun on luonnontieteellinen ilmiö. Ja perimmiltään se onkin. Viime vuosikymmenien aikana ilmastonmuutos on kuitenkin muuttunut myös poliittiseksi, kulttuuriseksi ja sosiaaliseksi ilmiöksi. Mike Hume (Ilmastonmuutoksen professori East Anglian yliopistossa, Ilmastonmuutos tutkimuskeskus Tyndallin johtaja/perusta) loistavassa kirjassaan "Why We Disagree about Climate Change" kirjoittaa, kuinka ilmastonmuutos on mitattavissa ja havaittavissa olevan fyysisen ilmiön lisäksi abstraktimpi idea, joka nivoutuu tiiviisti yhteiskunnan rakenteisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin. Ilmastonmuutoksen idean voi huomata valtaavan oman siivunsa populaarikulttuurista, uskonnosta, taloudesta, politiikasta - kaikista ihmiselämän aloista. Itseasiassa ilmastonmuutoksen tarina on kirjoitettu ihmissormin. Me emme pelkästään tulkitse sitä, vaan olemme osallisena siinä. Me muokkaamme ympäristöämme yhtälailla kuin kulttuuriammekin. Ilmastonmuutos on siis myös idea, joka kuvastaa ihmisen ja luonnon yhteennivoutumista. Selvää on, että jokainen ihminen, yhteisö ja kulttuurin edustaja tulkitsee tätä ideaa eri tavoin ja reagoi siihen omalla tavallaan. Jo tämä yksin oikeuttaa kultturintutkijan läsnäolon ilmastonmuutoksen tutkimuskentällä. Jotta voimme ihmislajina oppia elämään ilmastonmuutoksen fyysisen todellisuuden kanssa, meidän on opittava ymmärtämään miten sen koemme ja näemme, kuinka se meihin vaikuttaa ja kuinka me vaikutamme siihen.
Vaikka on olemassa pieni ja äänekäs ilmastoskeptikkojen leiri, voimme varmasti uskoa että ilmastonmuutos on tosi kuin ilma jota hengitämme. Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi vastikään ilmastoraporttinsa ensimmäisenä osan, joka koostui luonnontieteisiin lukeutuvien tieteiden tutkimustuloksista. Tuloksista ilmeni muun muassa seuraavaa: viimeiset kolmekymmentä vuotta ovat olleen lämpimimmät vuosikymmenet sitten vuoden 1850. Todennäköisesti viimeisin 30 vuoden jakso on ollut lämpimin 1400 vuoteen. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jäätiköt ovat menettäneet suuren määrän massastaan, jäämeren ja pohjoisen pallonpuoliskon kevätlumipeite on heikentynyt huomattavasti. Veden kiertokulku maapallolla tulee muuttumaan epätasaisemmaksi ja säiden ääri-ilmöit tulevat lisääntymään. Valtamerien lämpötilat ja virtaukset muuttuvat. Näiden muutosten myötä ympäristö jossa elämme - on se sitten kaupungissa, maaseudulla, aavikolla, vuoristossa - ei ole entisellään. Kulttuurintutkijoilla löytyy työsarkaa tämän muutoksen tutkimisessa. Monet ilmastotutkijat ovat yhtä mieltä siitä että tietty kynnys on ylitetty. Emme voi keskittyä enää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, sillä paluuta entiseen ei enää ole. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö ilmastonmuutosta pidä edelleen hillitä, mutta on myös panostettava sopeutumistoimiin. Tutkimuksen myötä toivomme tietenkin sopeutumisen olevan kivuttomampaa.
IPCC:n raportissa todetaan myös, että ihmisen toiminnan vaikutus ilmastosysteemin on selkeä. Ainakin ilmaston ja valtamerien lämpeneminen, maailmanlaajuisen veden kierron muutokset, lumen ja jään sulamisen, maailmanlaajuinen veden pinnan nousu ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ovat
ihmistoiminnan kyseenalaista ansiota. Kulttuurintutkija voi ihmisen kulttuurisen toiminnan, arjen asiantuntijana löytää myös vastauksia kysymykseen, kuinka ihmisen toiminta voisi muuttua vähemmän ympäristöä kuormittavaksi, mutta myös siihen kuinka ihmisyhteisöt voivat säilyttää kotinsa, elinkeinonsa ja omaleimaisuutensa ympäristön muuttuessa ympärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti