Tutkimuksen rajaus ja näkökulma ovat peruskiviä, joiden avulla tutkimusta voi tehdä ja ylipäätään saattaa se jossakin vaiheessa loppuun. Nämä seikat tulee tutkimuksessa tuoda selkeästi esille, jotta lukijat saavat tietää, mistä lähtökohdista tutkimusta on tehty, ja jotta he osaisivat asemoitua tutkimuksen tarjoamaan tietoon. Silti nämä peruslähtökohdat tiedossani päädyin viime viikolla pohtimaan sitä, miten paljon omassa tutkimuksessani ja erityisesti valitsemani näkökulman rajaamana käännän selkäni muille näkökulmille ja erityisesti kuntaliitosten vaikutuksen alaisina eri sektoreilla toimiville ihmisille.
Kuntaliitoksiin ja ylipäätään rakennemuutokseen liittyvä keskustelu julkisuudessa keskittyy yhä edelleen eniten talouteen ja palveluiden laajuuteen tulevaisuuden kunnissa. Viime ja tällä viikolla keskustelun on jälleen vallannut ajankohtainen lakiesitys pakkoliitoksista. Tärkeitä kokonaisuuksia, joista pitää käydä laajaa keskustelua, totta kai! Toisenlaista lähestymistapaa ja näkökulmaa on kuitenkin toivoteltu myös tervetulleeksi kuntaliitoskeskusteluihin. Tästä saimme marraskuussa järjestämässämme seminaarissa konkreettisesti kuulla positiivisen palautteen myötä. Loppuvuonna tavallisten ihmisten näkökulmaa peräänkuulutettiin myös Ylen Suoralinja -ohjelmassa. Ihmiset saivat kirjoittaa mielipiteitään ja kokemuksiaan liitoksista ohjelman keskustelupalstalla. Kunnallinen rakenneuudistus on kuitenkin niin kokonaisvaltainen muutos, joka vaikuttaa kaikilla mahdollisilla tasoilla, että huomioonotettavia näkökulmia olisi vielä lisääkin.
Kunta näyttäytyy keskusteluissa usein toimijana ja toiminnan kohteena, jolle asetetaan erilaisia vaatimuksia ja toiveita. Näissä keskusteluissa usein unohtuu, että kunnan ja sen toiminnan ylläpitäjinä toimivat viranhaltijat ja luottamusmiehet, jotka niin ikään ovat olleet kuntaliitosten kohteina töidensä ja luottamustoimiensa kautta. He ovat usein myös samaisen kunnan asukkaita. Etnologi Minna Mäkinen käsitteli tätä aihetta marraskuun seminaarissa kunnan luottamusmiehen näkökulmasta. Miltä tuntuu tehdä päätös oman kunnan lakkauttamisesta ja miten jaksaa ja selviytyä arkielämän ympäristössä, jossa kuntaliitokseen liittyvät mielipiteet jakautuvat, ja jossa keskenään ristiriitaiset odotukset ja vaatimukset luottamusmiestä kohtaan ovat välillä aika kovat. Miten luottamusmiehet selviävät tästä, ja miten he kokevat tilanteen?
Liitoskuntien työntekijät ovat puolestaan joutuneet käymään läpi liitoksen mukanaan tuomat työpaikkojen fyysisten sijaintien sekä toimintatapojen ja työyhteisön muutokset. Useissa kuntaliitoksen toteuttaneissa kunnissa ollaan nyt tilanteessa, jossa liitossopimuksessa luvattu viiden vuoden irtisanomissuoja on umpeutunut. Monilta paikkakunnilta onkin viime viikkoina kuultu uutisia, joissa on ilmoitettu kunnan työntekijöiden irtisanomisista. Tiukentunut taloustilanne on ajanut monet kunnat säästökuurille. Kysyä voidaan ihan perustellusti, mitä tämä tarkoittaa liitoskunnissa, joissa ei ole vielä kunnolla ehditty sopeutua uuteen tilanteeseen, eikä yhteishenkeä ja -toimintaa ole ehtinyt muodostua. Kaivetaanko poteroita, joista pyritään ampumaan muita alas, ehkä jopa omaan sektorialaan kuuluvia, mutta toisten alueiden (muiden liitoskuntien) toimijoita, joiden koetaan vievän tiukentuneessa tilanteessa ne meidän vähätkin varat?
En tiedä osasikohan kukaan – tai ehkä pitäisi sanoa ehtikö kukaan ennen liitoksia miettiä kaikkia niitä vaikutusketjuja, joita ne toisivat tullessaan. Osallistuin viime viikolla Museoliiton ja Museoalan ammattiliiton järjestämään seminaariin, jossa tapasin kuntien kulttuuripuolen työntekijöitä. Heiltä tullut viesti oli selkeä. Kuntaliitos on tuonut mukanaan konkreettisia muutoksia arjen työhön, ja vaikka liitoksesta on kulunut jo aikaa eivät tehtävät ja vastuualueet ole välttämättä selkiytyneet edelleenkään uudessa hallinnossa. Tämä aiheuttaa työntekijöille ylimääräistä stressiä heidän kokiessaan joutuvansa tekemään asioita, jotka eivät suoraan kuulu heidän toimenkuvaansa. Toisaalta työntekijöillä ei aina ole työkaluja omasta halustaan huolimatta saada asioita rullaamaan nopeampaa tahtia, vaan byrokratia vie ja ottaa oman tilansa. Tässä tilanteessa kuntalaisten suunnalta tulevat vaatimukset ja haasteet ovat yksittäisen työntekijän kohdalla raskaat. Kuntaliitoksissa ja niiden onnistumisessa on kyse siis mitä ilmeisimmin myös johtamisesta. Viimeisten vuosien aikana kuntien kärkihenkilöt ovat olleet työllistettyjä rakenneuudistuksen eri osa-alueiden kanssa, lausuntoja ja selvityksiä on pitänyt laatia tiuhaan tahtiin, niin että kuntien käytännön kehittäminen on jäänyt. Tämä viesti kunnanjohtajilta kuultiin eilen erityisasiantuntija Ritva Pihlajan välittämänä YTR:n keskustelutilaisuudessa. Samassa veneessä siis ollaan kuntien hallinnosta ruohonjuuritasolle asti, mutta kukaan ei oikein näytä ehtivän soutaa.
Palataanpa vielä omaan tutkimukseeni ja tuskailuuni selän kääntämisestä monille muille tärkeille näkökulmille. Tutkimusaineistossani paikallisyhdistystoimijat esittävät kritiikkiä ja toiveita juurikin kunnan suuntaan liitoksen mukanaan tuomien muutosten ja haasteiden hoitamiseksi. Yhdistystoimijoiden kautta muodostuva kuva kuntaliitoksista on kuitenkin yksi huomioonotettava näkökulma tässä laajassa muutoksessa, joka koskettaa tavalla tai toisella kaikkia suomalaisia. Tutkimukseni näkökulman tehtävänä on olla yksi osa kokonaiskeskustelua ja vuoropuhelua, jossa tulevaisuudessa toivottavasti osataan ottaa eri näkökulmat huomioon entistä kokonaisvaltaisemmin. Kaikkia näkökulmia ei voi ottaa mukaan yhteen tutkimukseen. Tämän asian muistuttelu itselle tutkimuksen teon lomassa on välillä tarpeellista, ja lohduttavaa.
