Viimeinen pulla uunista ulos! Kirsin TOP 5

Kansatieteen väitöskirjojen parhaat palat. Ei enää uunituore, mutta ehkä kuitenkin edelleen ajankohtainen. Lukupiiri-ideamme (joka oikeasti oli Maijan) on saanut hyvin innostuneen ja ihastuneenkin vastaanoton. Meillä oli kivaa, se myönnettäköön, vaikka pitäisi tietysti painottaa kuinka paljon teimme töitä. Väitöskirjapiiri innosti meitä käynnistämään myös kaunokirjallisuuspiirin, joka kylläkin on jäänyt varikolle niiden ainaisten kiireiden työnnettyä sen tien syrjään. TOP vitosen kirjoittaminen oli sekin Maijan idea, ja innolla sen otimme vastaan. Mutta voi veljet, se oli vaikeaa. Olen väännellyt ja käännellyt, pohtinut ja miettinyt. Lopulta päätin että nyt vaan pitää työntää tämä hautomosta ulos. Minun TOP vitoseni!

1. Kiinnostavin teoretisointi

Kiinnostavaksi teoretisoinniksi pitäisi varmasti valita jotain uutta ja ihmeellistä, jotain itselleen tuntematonta ja ahaa-elämyksiä tuottavaa. En kuitenkaan voi käsi sydämellä niin tehdä.  Olen polkuni valinnut jo ajat sitten, ja jatkan samoilla linjoilla, uskollisena. Kiinnostavin teoretisointi siis mielestäni löytyy Outi Tuomi-Nikulan väitöskirjasta Keskipohjalaisen kalastajan vuosi: Keski-Pohjanmaan suomenkielisen rannikon ammattimaisen kalastuksen ja hylkeenpyynnin muuttuminen 1800- ja 1900-luvulla (1982). Väitöskirjassa Tuomi-Nikula perehtyy –otsikkonsa mukaisesti – keskipohjalaisen kalastajan vuosirytmiin kulttuuriekologisen viitekehyksen avulla. Tutkimus on itseni kaltaiselle kalastajien tutkijalle oivallinen perusteos, mutta myös teoreettisena ohjenuorana sitä voi pitää. Kulttuuriekologinen systeemiajattelu on toki vuosikymmenien aikana muuttanut muotoaan, mutta trendi on edelleen sama: ihmisyhteisöjä voi tutkia tiettyyn pisteeseen saakka samoin periaattein kuin eläinpopulaatioitakin. Hienosäätöä tietenkin tapahtuu jatkuvasti, mutta Tuomi-Nikulan tutkimus on edelleen olennainen osa lähdeluetteloa, hieno kuvaus keskipohjalaisen kalastajan elämästä ja ennen kaikkea sen teoria kantaa koko tutkimuksen ajan.

2. Jännittävin tutkimusmateriaali

 Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Otsikko kutkutti heti alkuunsa. Onneksi saan lukea tämän, ajattelin. Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä – leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos on Marjatta Kallialan väitöskirja vuodelta 1999. Lukiessani en pystynyt täydelliseen objektiivisuuteen. Oma lapseni viilettää juuri päiväkodin pihalla haalarit kuraisina. Heijastin kaiken lukemani häneen. Tutkimuksen informantit ovat lapsia. Lasten äänen kuuleminen on virkistävää, mutta myös hämmentävää: miksei näitä tehdä enemmän? Miksi lasten kulttuuria on tutkittu niin vähän? Ja miksi lasten on edelleen niin vaikea saada ääntään kuuluviin aikuisten maailmassa? Ja lopulta, miksi lasten oikeudet ovat edelleen huonommat kuin täysvaltaisten aikuisten? Pieni maailmantuska siis nosti lukiessa päätään, mutta se ei ole puute, eikä ymmärtääkseni teoksen tarkoitus, ainoastaan henkilökohtainen kokemukseni.

Lukukokemus oli myös hyvin nostalginen. Vanhoja tuttuja leikkejä muisteltiin, mutta on selvää että suuri osa leikeistä oli minulle täysin uusia. Itsari liukumäessä? Sellaistako lapset nykyään leikkivät? Osasin kuvitella ne pienet päiväkotilapset räkä poskella leikkimässä enkeliprinsessaa, samalla muistin miltä tuntui leikkiä kotipihalla kirkonrottaa. En oikeastaan voi keksiä jännittävämpää ja kiinnostavampaa tutkimusmateriaalia kuin se mitä lasten suusta kuulemme. Tutkimusmateriaali oli myös kirjoitettu niin viihdyttävään muotoon, että teksti soljui aivoihin yhtä miellyttävästi kuin aamukahvi.

3. Vahvin ote kansatieteen tutkimusperinteeseen

Valikoimme oman lukupakettimme pitkälti omien kiinnostuksiemme tai tutkimusaiheidemme perusteella. Oma pakettini muodostui tästä syystä merellisyyden ja elinkeinojen ympärille. Ylitse muiden nousi tässä kategoriassa Nils Storån Massfångst av sjöfågel i Nordeurasien (1968). Väitöskirjassa Storå tuo esiin lintujen tärkeyden riistana – aihe joka on kansatieteellisessä tutkimuksessa jäänyt metsästys- ja kalastustutkimuksen varjoon. Ehkä aihe upposi tähän lukijaan erityisen voimalla siksi, että lukiessani työskentelin juuri itse lintuhavainnointien ja lintuharrastajien parissa yhdessä biologien kanssa. Storå toi esille kuinka kansatieteilijä on hyötynyt lintuharrastajien ja – tieteilijöiden tietotaidosta tutkimusta tehdessä. Itse olin taas lintutieteilijöiden parissa antamassa kulttuurintutkijan näkemyksiä tutkimusaineistoon. Tämä varhaisen yhteistyön samankaltaisuus toi minut lähemmäs väitöskirjan tutkimusaihetta. Minua kiehtoi erityisesti Storån pyrkimys jäljittää ja jopa rekonstruoida vanhoja merilintujen pyyntimenetelmiä. Arktisen ja subarktisen alueen perinteisten – ja ehkä kadonneidenkin – elinkeinojen tutkiminen, niiden keskenään vertaileminen ja niiden muotoutumisen taustalla olevien funktionaalisten syiden teoretisoiminen on oma lokeronsa kansatieteen perinteessä.

4. Vetovoimaisin kieli ja onnistunein rakenne

Eerika Koskinen-Koiviston Greasy-skinned worker : gender, class and work in the 20th-century life story of a female labourer  (2013) olisi ollut mainio teos luettavaksi myös suomeksi. Vaikka kyseessä on väitöskirja, se soljuu kuin romaani. Koskinen-Koiviston väitöskirjan päähenkilö on hänen oma isoäitinsä, ja läheisyyden tuntee. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se lisää lukukokemuksen viehättävyyttä. Väitöskirjan päähenkilön elämänkude kudotaan yhteen suurempaan kankaaseen, jonka ympäröivä maailma vellovine tapahtumineen muodostaa. Väitöskirjassa kuullaan yhden naisen ääni, mutta ääni edustaa monia tuon ajan naisia.

5. Klassikko

 Klassikko. Aika mahtava sana. Tätä piti pähkäillä niin kauan, että sorruin wikipedioimaan. Wikipediassa ’Classic’ on määritelty seuraavasti: “A classic is an outstanding example of a particular style, something of lasting worth or with a timeless quality.”  Tätä määritelmää apuna käyttäen valinta oli helpompi. Klassikko on tietenkin Kustaa Vilkunan ”Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta ja kulkuneuvoista” vuodelta 1935.  Kyseessä on aikaa kestävä ja arvonsa säilyttänyt teos, joka itselleni varsinaissuomalaista kansanomaista taloutta tutkivana tutkijana on luonnollisesti aarreaitta. Lisäksi teos on kirjoitettu kauniisti, se pitää sisällään uskomattoman määrän tietoa. Vilkunan väitöskirja on myös sujuvasti luettavaa. Tähän Vilkuna varmasti pyrkikin, sillä kirjoittaa esipuheessaan noudattavansa opettajiensa U.T. Sireliuksen ja Albert Hämäläisen ”asiallista ja aineistoa kunnioittavaa ja turhia teorioita karttavaa tutkimustapaa”. Varsin miellyttävä ratkaisu.  

.