Kansatieteen väitöskirjojen parhaat palat. Ei enää uunituore, mutta ehkä kuitenkin edelleen ajankohtainen. Lukupiiri-ideamme (joka oikeasti oli Maijan) on saanut hyvin innostuneen ja ihastuneenkin vastaanoton. Meillä oli kivaa, se myönnettäköön, vaikka pitäisi tietysti painottaa kuinka paljon teimme töitä. Väitöskirjapiiri innosti meitä käynnistämään myös kaunokirjallisuuspiirin, joka kylläkin on jäänyt varikolle niiden ainaisten kiireiden työnnettyä sen tien syrjään. TOP vitosen kirjoittaminen oli sekin Maijan idea, ja innolla sen otimme vastaan. Mutta voi veljet, se oli vaikeaa. Olen väännellyt ja käännellyt, pohtinut ja miettinyt. Lopulta päätin että nyt vaan pitää työntää tämä hautomosta ulos. Minun TOP vitoseni!
1. Kiinnostavin teoretisointi
Kiinnostavaksi teoretisoinniksi
pitäisi varmasti valita jotain uutta ja ihmeellistä, jotain itselleen
tuntematonta ja ahaa-elämyksiä tuottavaa. En kuitenkaan voi käsi sydämellä niin
tehdä. Olen polkuni valinnut jo ajat
sitten, ja jatkan samoilla linjoilla, uskollisena. Kiinnostavin teoretisointi
siis mielestäni löytyy Outi Tuomi-Nikulan väitöskirjasta Keskipohjalaisen kalastajan vuosi:
Keski-Pohjanmaan suomenkielisen rannikon ammattimaisen kalastuksen ja
hylkeenpyynnin muuttuminen 1800- ja 1900-luvulla (1982). Väitöskirjassa Tuomi-Nikula
perehtyy –otsikkonsa mukaisesti – keskipohjalaisen kalastajan vuosirytmiin
kulttuuriekologisen viitekehyksen avulla. Tutkimus on itseni kaltaiselle
kalastajien tutkijalle oivallinen perusteos, mutta myös teoreettisena
ohjenuorana sitä voi pitää. Kulttuuriekologinen systeemiajattelu on toki
vuosikymmenien aikana muuttanut muotoaan, mutta trendi on edelleen sama:
ihmisyhteisöjä voi tutkia tiettyyn pisteeseen saakka samoin periaattein kuin
eläinpopulaatioitakin. Hienosäätöä tietenkin tapahtuu jatkuvasti, mutta
Tuomi-Nikulan tutkimus on edelleen olennainen osa lähdeluetteloa, hieno kuvaus
keskipohjalaisen kalastajan elämästä ja ennen kaikkea sen teoria kantaa koko
tutkimuksen ajan.
2. Jännittävin tutkimusmateriaali
2. Jännittävin tutkimusmateriaali
Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä.
Otsikko kutkutti heti alkuunsa. Onneksi saan lukea tämän, ajattelin. Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä –
leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos on Marjatta Kallialan väitöskirja
vuodelta 1999. Lukiessani en pystynyt täydelliseen objektiivisuuteen. Oma
lapseni viilettää juuri päiväkodin pihalla haalarit kuraisina. Heijastin kaiken
lukemani häneen. Tutkimuksen informantit ovat lapsia. Lasten äänen kuuleminen
on virkistävää, mutta myös hämmentävää: miksei näitä tehdä enemmän? Miksi
lasten kulttuuria on tutkittu niin vähän? Ja miksi lasten on edelleen niin
vaikea saada ääntään kuuluviin aikuisten maailmassa? Ja lopulta, miksi lasten
oikeudet ovat edelleen huonommat kuin täysvaltaisten aikuisten? Pieni
maailmantuska siis nosti lukiessa päätään, mutta se ei ole puute, eikä
ymmärtääkseni teoksen tarkoitus, ainoastaan henkilökohtainen kokemukseni.
Lukukokemus oli myös hyvin nostalginen. Vanhoja tuttuja leikkejä
muisteltiin, mutta on selvää että suuri osa leikeistä oli minulle täysin uusia.
Itsari liukumäessä? Sellaistako lapset nykyään leikkivät? Osasin kuvitella ne
pienet päiväkotilapset räkä poskella leikkimässä enkeliprinsessaa, samalla
muistin miltä tuntui leikkiä kotipihalla kirkonrottaa. En oikeastaan voi keksiä
jännittävämpää ja kiinnostavampaa tutkimusmateriaalia kuin se mitä lasten
suusta kuulemme. Tutkimusmateriaali oli myös kirjoitettu niin viihdyttävään
muotoon, että teksti soljui aivoihin yhtä miellyttävästi kuin aamukahvi.
3. Vahvin ote kansatieteen tutkimusperinteeseen
Valikoimme oman lukupakettimme pitkälti omien kiinnostuksiemme tai
tutkimusaiheidemme perusteella. Oma pakettini muodostui tästä syystä
merellisyyden ja elinkeinojen ympärille. Ylitse muiden nousi tässä kategoriassa
Nils Storån Massfångst av sjöfågel i
Nordeurasien (1968). Väitöskirjassa Storå tuo esiin lintujen tärkeyden
riistana – aihe joka on kansatieteellisessä tutkimuksessa jäänyt metsästys- ja
kalastustutkimuksen varjoon. Ehkä aihe upposi tähän lukijaan erityisen voimalla
siksi, että lukiessani työskentelin juuri itse lintuhavainnointien ja
lintuharrastajien parissa yhdessä biologien kanssa. Storå toi esille kuinka
kansatieteilijä on hyötynyt lintuharrastajien ja – tieteilijöiden tietotaidosta
tutkimusta tehdessä. Itse olin taas lintutieteilijöiden parissa antamassa
kulttuurintutkijan näkemyksiä tutkimusaineistoon. Tämä varhaisen yhteistyön
samankaltaisuus toi minut lähemmäs väitöskirjan tutkimusaihetta. Minua kiehtoi
erityisesti Storån pyrkimys jäljittää ja jopa rekonstruoida vanhoja
merilintujen pyyntimenetelmiä. Arktisen ja subarktisen alueen perinteisten – ja
ehkä kadonneidenkin – elinkeinojen tutkiminen, niiden keskenään vertaileminen
ja niiden muotoutumisen taustalla olevien funktionaalisten syiden
teoretisoiminen on oma lokeronsa kansatieteen perinteessä.
4. Vetovoimaisin kieli ja onnistunein rakenne
Eerika
Koskinen-Koiviston Greasy-skinned
worker : gender, class and work in the 20th-century life story of a female
labourer (2013) olisi ollut mainio teos luettavaksi
myös suomeksi. Vaikka kyseessä on väitöskirja, se soljuu kuin romaani. Koskinen-Koiviston
väitöskirjan päähenkilö on hänen oma isoäitinsä, ja läheisyyden tuntee. Se ei
kuitenkaan haittaa, sillä se lisää lukukokemuksen viehättävyyttä. Väitöskirjan
päähenkilön elämänkude kudotaan yhteen suurempaan kankaaseen, jonka ympäröivä
maailma vellovine tapahtumineen muodostaa. Väitöskirjassa kuullaan yhden naisen
ääni, mutta ääni edustaa monia tuon ajan naisia.
5. Klassikko
Klassikko. Aika mahtava sana. Tätä piti pähkäillä niin kauan, että sorruin
wikipedioimaan. Wikipediassa ’Classic’ on määritelty seuraavasti: “A classic is an outstanding example of a particular style,
something of lasting worth or with a timeless quality.” Tätä määritelmää
apuna käyttäen valinta oli helpompi. Klassikko on tietenkin Kustaa Vilkunan ”Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta
taloudesta ja kulkuneuvoista” vuodelta 1935. Kyseessä on aikaa kestävä ja arvonsa
säilyttänyt teos, joka itselleni varsinaissuomalaista kansanomaista taloutta
tutkivana tutkijana on luonnollisesti aarreaitta. Lisäksi teos on kirjoitettu
kauniisti, se pitää sisällään uskomattoman määrän tietoa. Vilkunan väitöskirja
on myös sujuvasti luettavaa. Tähän Vilkuna varmasti pyrkikin, sillä kirjoittaa
esipuheessaan noudattavansa opettajiensa U.T. Sireliuksen ja Albert Hämäläisen ”asiallista
ja aineistoa kunnioittavaa ja turhia teorioita karttavaa tutkimustapaa”. Varsin
miellyttävä ratkaisu.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti