Paikkaan identifioituminen on prosessi

Olen asunut nykyisessä asuinkunnassani hieman yli kahdeksan vuotta, mutta silti en ole osannut identifioida itseäni asuinkuntaani kuuluvaksi, tai se ei ole osa minua. En osannut olla turkulainenkaan siellä asuessani. Turku oli vain opiskelupaikkani ja on sitä tavallaan yhä edelleen. Lapsena asuin maalla pienellä paikkakunnalla Varsinais-Suomessa. Silloin olin todellisesti vehmaalainen. Puhuinkin kuten Vehmaalla puhutaan. Mitä siis tapahtui, kun kahdeksantoistavuotiaana muutin pois enkä enää palannut kotikuntaani? Minne katosi paikallisidentiteettini Turun linja-autoasemalla nostaessani jalkani bussin portaalle matkatakseni ensin Helsinkiin ja sieltä aina Frankfurtiin asti? Sen vuoden jälkeen en ole kokenut enää samanlaista kotikuntatunnetta kuin nuoruudessani.

Tutkimuksen teko kuntaliitosaiheesta on johtanut minut pohtimaan paikkaan identifioitumisen prosessia ja heijastelemaan sitä myös omiin henkilökohtaisiin kotikuntatunnetta koskeviin pohdintoihini. Kuntaliitos on muutostapahtuma, joka nostaa esille asukkaiden kokeman paikallisidentiteetin ja paikkaan identifioitumisen. Tästä mielenkiintoisesta aiheesta on kirjoittanut jyväskyläläinen etnologi Minna Mäkinen omassa lisensiaatintutkimuksessaan ”Kotikunta kaupunginosaksi. Säynätsalon kunnan ja Jyväskylän kaupungin kuntaliitos kulttuurisena ilmiönä”. Kuntaliitostilanteessa oman kotikunnan muuttuminen toiseksi ei ole riippuvaista henkilöiden omista valinnoista, vaan se on yhteiskunnallisten päätösten ja toimien ohjaamaa. Kenttätöitä tehdessäni monet haastateltavistani ovat ensisijaisesti sanoneet olevansa entisen kotikuntansa asukkaita. Suurimmalla osalla heistä identifioituminen on voimakasta, mutta joukossa on myös niitä, joille kotikunta on vain käytännönasia ilman sen suurempaa kiintymystä tai kuulumisen tunnetta. Jälkimmäiset ovat usein myös asukkaita, jotka eivät ole asuneet kunnassa vielä pitkään ja heillä ei välttämättä ole aiempia suku- tai ystävyyssiteitä paikkakunnalle. Voimakkainta kuntaan identifioituminen tuntuu olevan niillä, jotka ovat asuneet samalla paikkakunnalla koko elämänsä tai ainakin useiden vuosikymmenten ajan.

Miten tunne paikkaan kuulumisesta sitten muodostuu? Henkilö voi olla syntynyt ja elänyt koko elämänsä samalla paikkakunnalla. Tällöin sukulaiset, tuttavat ja ystävätkin löytyvät usein tutusta lähielämänpiiristä. Yksi informanttini totesikin ”Täällä on mun kaikki kaverit” viitatessaan siihen, miksi oma kotikunta on hänelle tärkeä. Jonkun toisen kohdalla muutos asuinpaikkaan on tullut elämänkumppanin löytymisen myötä. Elämää puolison kotipaikassa on tullut jaettua usean vuosikymmenen ajan ja samalla tunneside uuteen kotikuntaan on kasvanut. Joku puolestaan on saattanut muuttaa töiden perässä, tai etsiä rauhallista elinympäristöä itselleen ja perheelleen. Paikkaan kuulumisen ja identifioitumisen kokemuksessa ja sen muodostumisessa on merkitystä myös sillä, miten henkilö osallistuu uuden asuinympäristönsä arkiseen elämään. Elävät suhteet ja kontaktit asuinpaikan ympäristöön ja naapurustoon rakentavat siteitä, joilla on merkitystä kotikuntatunteen muodostumisessa.

Haastateltavieni avulla olen oppinut ymmärtämään myös oman paikallisidentiteettini kadoksissa oloa. Kahdeksan vuotta on lyhyt aika, mutta viimeisten kahden vuoden kuluessa olen viimein huomannut itsessäni orastavaa kuulumisen tunnetta asuinkuntaani kohtaan. Arkielämäni perheen kanssa tapahtuu pitkälti asuinpaikkamme ympäristössä. Kerhoissa käyminen, päiväkoti, koulun ja erityisesti lasten harrastukset ovat tutustuttaneet minut paitsi asuinympäristöön myös ihmisiin, joista on tullut osa arjen tuttavapiiriä. Sekä ihmisiin että ympäristöön liittyy kokemuksia, muistoja ja tunteita, jotka luovat kuulumisen tunnetta tätä ensin niin vierasta paikkaa kohtaan. Kysynpä siis itseltänikin, minkä paikkakunnan asukkaaksi kokisin itseni mahdollisen kuntaliitoksen jälkeen? Ja tähän minunkin on osaltani vastattava, että ensisijaisesti kokisin olevani edelleen nykyisen asuinpaikkakuntani asukas. Tähän paikkaan liittyy kahdeksan vuoden ajalta muistoja ja kokemuksia, jotka ovat alkaneet luoda tunnetta asuinkuntaani kuulumisesta – ja niitä ei kuntaliitos muuttaisi muuksi.