Viime viikolla osallistuin kuntaliitosten kulttuurisia vaikutuksia tarkastelevan tutkimushankkeemme järjestämään Meikäläisiä ja teikäläisiä -seminaariin Turun yliopistossa. Oli hienoa huomata, että paikalle kerääntyi noin 70 osallistujan joukko, jotka olivat kiinnostuneita kuntarakenteen uudistuksesta tavallisten asukkaiden näkökulmasta. Seminaarin järjestäminen on aina pienoinen ponnistus, mutta hyvällä porukalla ja tutkimusapulaisemme panostuksella tämä urakka sujui mukavasti. Itse seminaaripäivä oli kaikin puolin onnistunut ja antoi jälleen kerran uutta puhtia myös omaan tutkimuksen tekoon. Sillä, onhan se aina motivoivaa huomata, että joku muukin on kiinnostunut aiheesta, jota itse tutkit. Tällä kertaa tämä tuli todistetuksi myös varta vasten kuntaliitosteemaa kuuntelemaan tulleen yleisön taholta.
Päivän aikana pidettiin monia esitelmiä, joiden teemat vaihtelivat äänestyskäyttäytymisestä tunteiden ja kuntaliitosprosessin suhteeseen. Seminaarin jälkeen tutkimusryhmämme päätti perustaa blogin, jossa paitsi kerrotaan hankkeestamme ja ryhmämme jäsenten tutkimuksista myös seminaaristamme. Tämän linkin kautta pääset tutustumaan hankkeeseemme ja seminaarissa pidettyihin esitelmiin. Seminaaristamme on tulossa myöhemmin myös tarkempi raportti HKT-laitoksen Hiiskuttua -verkkolehteen.
Lokakuun lopulla osallistuin kollegani kanssa Maantieteen päiville, jotka pidettiin Vaasassa. Oli mukavaa matkustaa junalla Pohjanmaan lakeuksien halki, ja vielä antoisamman reissusta teki päivien mielenkiintoiset työryhmät. Jälleen kerran oli hienoa huomata miten antoisasti yhteisiä mielenkiinnonkohteita voidaan tutkia erilaisista näkökulmista. Oman tutkimusteeman kiinnostavuus syvenee entisestään, kun huomaa, mitä kaikkea siihen voikaan sisältyä, kun katsoo asiaa myös muusta kuin omasta etnologisesta näkökulmasta. Osallistuin omalla esitelmällä työryhmään Kulttuurin, aistien ja tunteiden maantiede. Työryhmävalintani osui nappiin, sillä ryhmässä esiteltiin ja keskusteltiin paikkoihin liittyvistä teemoista; paikkojen erityispiirteistä ja niiden merkityksistä sekä mahdollisuuksista muun muassa matkailussa, uusien asuinalueiden muodostumisista ja asukkaiden paikka- ja paikallisuuskokemusten syntymisestä sekä yksilöiden identiteetin ja paikallisuuskokemusten suhteesta. Omassa esitelmässäni keskityin yhdistystoimijoiden näkökulmasta paikallisuuden ja merkittäviksi koettujen paikkojen suhteeseen. Eli siihen, mitkä paikat ovat yksilöille tärkeitä omassa elinympäristössään ja miten nämä tärkeiksi koetut paikat vaikuttavat paikallisuuden määritelmiin. Tästä näkökulmasta tulee myös ymmärretyksi se, miksi ihmiset ovat kuntaliitostilanteissa reagoineet negatiivisesti muun muassa kunnan kiinteistöjen myyntiin ja muuttuneisiin hallintasuhteisiin. Paikat, jotka ovat liitoksissa kunnan hallintoon, ovat tärkeiksi koettuja paikkoja usein myös tavallisten asukkaiden arkielämän kannalta.
Kaikki tämä ”oheistoiminta” on tuonut perspektiiviä omaan tutkimukseeni ja sen tekemiseen. Kuuntelemalla ja jakamalla kokemuksia esitelmien rakentamisesta, niiden pitämisestä, ja asiasisällöistä, saattavat asiat, joiden parissa olet tuskaillut, selkiytyä ahaa-elämysten muodossa. Seminaarien anti ei ole vain tiedollinen vaan pitkälti myös kollektiivinen. Puhujat käyvät jokainen tahollaan ennen tapahtumaa saman prosessin läpi; ensin esitelmän otsikon miettiminen, esitystavan päättäminen, sisällön rakentaminen ja visualisoinnin kanssa pähkäily. Itse seminaaritilanteessa esitelmöitsijät ovat jokainen vuorollaan tuottamassa tapahtuman sisältöä, heijastelemassa sitä toisten tutkijoiden esityksiin ja yleisön kommentteihin. Lisäksi seminaarien kollektiivinen puoli tulee esille myös koko osallistujajoukon kautta. Pääsääntöisesti voi olettaa, että paikalle ovat kerääntyneet juuri tästä teemasta kiinnostuneet; tämä on meidän yhteinen kiinnostuksenkohteemme, koemme tämän asian tärkeäksi paitsi arjessa myös tutkimuksen kohteena. Seminaarissa muodostetaan yhteisiä kokemuksia ja muistoja, joita vaalitaan myös tulevaisuudessa. Muodostuu hetkellinen kokemus yhteisöllisyydestä, jonka muodostamme me, ja johon voimme muistoissamme palata. Seuraavan kerran, kun tapaamme seminaarin muita puhujia tai osallistujia, muistamme heidät ja välillämme on side, jonka yhteisesti koettu seminaari sai aikaan. ”Hei, silloin kun oltiin siellä…” Uudet tuttavuudet, hyvät muistot, kannustavat jatkamaan omaa tutkimusta eteenpäin ja hakeutumaan seuraaviin seminaareihin, seuraaviin yhteisöllisyyden hetkellisiin kokemuksiin, jotka säilyvät mielissä kannustavina voimina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti