Pääsin kuluneella viikolla miettimään Rural Studies kokonaisuuteen kuuluvan kurssin myötä, mitä mielikuvia minulle nousee sanasta syrjäinen liitettynä maaseutukontekstiin. Kirjoitin seuraavia asioita; kuoppaiset soratiet, pitkät etäisyydet, laajat metsäalueet, taloja ja asukkaita vain harvakseltaan ja vähän, ei palveluja, rakennuskanta on vanhaa tai painottuu 1950-luvulla rakennettuihin rintamamiestaloihin ja ulkorakennuksiin, pihapiirit ja suurin osa entisistä pelloista on pusikoitunut. Niillä tiloilla, joilla harjoitetaan vielä maataloutta, näkee yleensä myös karjaa ja heinäseipäitä. Huomasin mielikuvieni olevan osittain pessimistiset ja osittain romantisoituneet, kiitos viihdeteollisuuden kuten elokuvien vaikutuksen. Mutta sitten jäin miettimään, miten käsite syrjäinen maaseutu on syntynyt ja mikä vaikutus on sillä, kenen perspektiivistä syrjäisyyttä määritellään.
Yhteiskunnan muutoksilla ja asutuspolitiikalla on ollut keskeinen vaikutus syrjäisen maaseudun muodostumiseen. 1800-luvun ja 1900-luvun alun asutuspoliittisilla toimenpiteillä vahvistettiin ja laajennettiin asuttuja maaseutualueita. Sotien jälkeinen asutus- ja aluepolitiikka jatkoivat kehitystä, kun rintamamiehille ja evakoille perustettiin tiloja asumattomille seuduille. Tilat sijaitsivat usein kaukana kylä- ja kuntakeskuksista. Jonkin aikaa syrjäseuduilla meni hyvin johtuen harjoitetusta alueellistamispolitiikasta. Vääjäämättömästi tullut rakennemuutos kuitenkin muutti tilannetta 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, ja syrjäseutujen kannalta negatiivinen kehitys on jatkunut edelleen EU-kaudella. Erilaisten maaseutualueiden määrittelyyn tähtäävästä kartasta voi nähdä, että syrjäisiksi tai harvaanasutuiksi luokiteltuja maaseutualueita on maamme pinta-alasta suurin osa (toki tulee muistaa, että näihin alueisiin lukeutuu myös asumattomat erämaa-alueet). Harvaanasutuiksi määritellyt alueet ovat laajentuneet viimeisten vuosikymmenten aikana ihmisten ja muun muassa maataloustuotannon Etelä- ja Länsi-Suomeen keskittymisen seurauksena.
Tällä hetkellä harvaanasutuilla alueilla asuu koko väestöstä 8%, eli vähän alle 400 000 asukasta. Kyllä, luvut ovat pienet, ja mikäli tuijotetaan vain niihin, on helppo ymmärtää miksi syrjäisen maaseudun kehittäminen ei ole keskeisellä sijalla Suomen tulevaisuuden strategioissa. Näkökulma on hallinnon, joka pyrkii huolehtimaan Suomen kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla. Tässä tavoitteessa panosten laittaminen hajautetun kilpailukykyvaltion tai metropolivaltion kehittämiseen ja maaseutualueiden kohtelu vain resurssivarantona näyttäytyy strategisesti yhdenmukaiselta ja loogiselta. Tälläkin kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Yhteiskunnan kehityksellä ja muutoksilla ei ole tapana pysähtyä. Tästä näkökulmasta katsottuna kehittämispanosten laittaminen vain yhteen tai kahteen alueeseen saattaa olla lyhytnäköistä pitkällä tähtäimellä. Ilmastonmuutos tai yhteiskunnassa tapahtuvat muut muutokset voivat muuttaa tilanteen kokonaan uudenlaiseksi. Maaseutualueet, myös syrjäiset, saattavat tuoda tulevaisuudessa juuri sitä kilpailuetua, joka on globaalissa taloudessa ja kilpailussa Suomelle ensiarvoisen tärkeää ja väestön elinmahdollisuuksille ratkaisevaa. Aluepolitiikan kelkan kääntäminen ja maaseutualueiden uudelleen rakentaminen jälleen kerran ei tulisi olemaan yksinkertaista ja halpaa.
Syrjäiseen liittyy ajatus vähäisestä ihmismäärästä, palvelujen puutteesta ja etäisestä sijainnista. Näitä kaikkia tekijöitä tarvitaan yhdessä, jotta syrjäisyyden käsite täyttyisi. Tuskin kukaan suomalainen ajattelee, että Melbourne on syrjäinen paikka, vaikka etäisyys sinne on pidempi kuin Suomen pohjoisiin osiin. Silti syrjäisyys on myös kontekstin määrittelemää. Eteläsuomalaisten näkökulmasta Itä- ja Pohjois-Suomi ovat usein syrjäseutujen aluetta, mutta toisaalta myös yksittäisen kunnan alueet jakautuvat keskuksiin ja syrjäkyliin. Syrjäisyyttä ei tulisi kuitenkaan nähdä alueiden eikä kuntienkaan tasolla stabiilina tilana. Esimerkiksi kuntaliitoksen jälkeen entinen syrjäkylä saattaa sijaita uudessa kunnassa lähempänä keskustaa kuin aiemmin. Uusi sijaintietu voi tuoda mukanaan myös kilpailuetua kylän yrittäjille. Asukkaiden kannalta tämä tarkoittaa henkistä muutosta pois "syrjäkyläläisyydestä" vaikka fyysinen asuinpaikka ympäristöineen ja palvelupuutteineen pysyykin entisellään. Mielenkiintoista syrjäisyydestä puhumisessa on se, että harvaanasuttujen alueiden asukkaat myös itse määrittelevät etäistä sijaintia keskuspaikoista käsin. Syrjäisyyttä määritellään suhteessa keskustoihin, paikkoihin joissa on paljon ihmisiä, palveluja, työtä ja joissa päätetään asioista. Kyse on alueiden välisestä hierarkiasta ja vallasta. Soratietä pitkin on aina pidempi matka keskustasta syrjäkylälle kuin toisinpäin.
Niina Koskihaara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti