Tänä syksynä suuntaamme Niinan kanssa Turun kirjamessuille julkistamaan sukututkimusprojektimme lopputuloksen; lapsuusmuistoista rakentuvan sukuteoksen "Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja". Olemme molemmat vuoronperään koordinoineet kansatieteen oppiaineen ja Lempiäisten sukuseuran yhteisprojektia, jossa on tallennettu osallistavien menetelmien avulla Lempiäisten suvun lapsuus- ja nuoruusmuistoja.
Tutkimuksessa on ollut mukana liuta kansatieteen oppiaineen henkilökuntaa ja opiskelijoita. Kirjaan ovat kirjoittaneet professori Helena Ruotsala, lehtori Timo J. Virtanen ja post doc -tutkija Hanneleena Hieta. Suuren osan leipätekstistä on kirjoittanut opiskelijamme Eija Schwartz, joka jatkaa aiheen parissa myös pro gradu -tutkimuksessaan. Niinan kanssa olemme kirjoittaneet kirjaan tietolaareja, joissa kerrotaan suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttaneista ilmiöistä ja niiden näkymisestä Lempiäisten suvun jäsenten muistellussa arjessa. Lisäksi projektissa oli mukana kansatieteen opiskelijoita, jotka kenttätyöjaksollaan osallistuivat aktiivisesti projektin haastattelupäiviin ja litteroivat haastattelumateriaaleja tutkimuksen käyttöön. Korkeakouluharjoittelija Pauliina Niemi järjesti tutkimusaineiston arkistointia varten valmiiksi ja työsti myös kirjassa julkaistavaa grafiikkaa. Kansatieteestä valmistunut Marianne Mäkinen on ansiokkaasti taittanut laajasti erilaisia kuvamateriaaleja hyödyntävän teoksen. Lempiäisten sukuseura ja erityisesti projektin puuhamiehet Kari Virtanen ja Jorma Lempiäinen ovat työskennelleet vuosia kanssamme hankkeen parissa. Kiitos teille kaikille - onpa ollutkin mukava ja kaikin tavoin onnistunut projekti!
Tällä hetkellä kirja on painossa ja odotamme jännittyneinä lopputulosta. Sukuteos julkistetaan siis Turun kirjamessuilla sunnuntaina 8. päivä lokakuuta. Ohjelmassa on klo 15.00 alkaen paneelikeskustelu (Eino-tila), jossa kerromme projektin vaiheista ja syvennymme suvun lapsuusmuistoihin sekä muistelun tapoihin. Kirjaa tulee myymään Lempiäisten sukuseura nettikaupassaan, mutta sitä voi ostaa tarjoushintaan myös messuilla.
Lyhyt juttu kirjasta löytyy myös oppiaineen Suomi 100 - Arjen teknologiat -sivustolta.
Maija
Kansatieteilijät etunojassa tulevaisuuksiin
Tutkimuksia maaseudusta, saaristosta ja menneisyydestä
maanantai 18. syyskuuta 2017
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Arjen teknologiat - 100 vuotta mennyttä ja tulevaa
Turun yliopiston kansatieteen oppiaineessa on viime keväästä asti työskennelty opettajille ja koululaisille suunnattujen sivujen parissa. Halusimme tehdä Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi jotain kansatiedettä popularisoivaa ja akateemisesta maailmasta ulospäin suuntautuvaa työtä - ja päädyimme rakentamaan arjen teknologioita kansatieteellisen tutkimuksen avulla esittelevän sivuston.
Arjen teknologiat - 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -sivusto avattiin maanantaina 10.4.2017. Sen toteuttamiseen osallistettiin koko pienen oppiaineen henkilökunta tutkijoineen ja opiskelijoineen. Mukana sisällöntuottajina ovat siis olleet professorista lähtien kaikki; koko opetushenkilökunta, suurin osa tutkijoista ja perusopiskelijoitamme, jotka tuottivat tekstejä perusopintoihin kuuluvalla Työseminaari -opintojaksolla.
Sivuja tullaan päivittämään koko juhlavuoden ajan; suunnittelemme seuraavaa kattavampaa päivitystä syksylle 2017. Tälläkin hetkellä sivuilla on jo mukavasti luettavaa. Sivuston aiheet on jaoteltu viiden teeman alle. Teksejä löytyy teemoista "kotona", "töissä", "liikkeellä", "syömässä" ja "leikkimässä". Lisäksi tekstit kattavat koko Suomen 100-vuotisen historian ja osa teksteistä suuntautuu myös tulevaisuuteen. Tekstien ja kuvien lisäksi sivuilta löytyy videoita, joissa kansatieteen tutkijat kertovat omista tutkimuskohteistaan. Sivuilla on myös hyödynnetty esimeriksi Finna-palvelua sekä YLEn Elävää arkistoa. On ollut hienoa huomata, miten paljon mielenkiintoisia aineistoja on esimerkiksi museoista tuotu avoimeen käyttöön!
Sivut löytyvät siis osoitteesta: http://arjenteknologiat.utu.fi/. Toivomme koulujen innostuvan kokemusten kirjaamisesta sivujen teemoihin liittyen. Sivujen kautta voi myös tilata vierailevan kansatieteilijän käymään koulussa.
Kiitän lämpimästi koko työryhmän puolesta kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja erityisesti tutkimusavustaja Marianne Mäkistä, joka viimeisteli työn tulokset näyttäväksi sivustoksi! On suunnaton ilo työskennellä taitavien ja motivoituneiden kansatieteilijöiden kanssa. KIITOS teille kaikille!
Maija
Arjen teknologiat - 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -sivusto avattiin maanantaina 10.4.2017. Sen toteuttamiseen osallistettiin koko pienen oppiaineen henkilökunta tutkijoineen ja opiskelijoineen. Mukana sisällöntuottajina ovat siis olleet professorista lähtien kaikki; koko opetushenkilökunta, suurin osa tutkijoista ja perusopiskelijoitamme, jotka tuottivat tekstejä perusopintoihin kuuluvalla Työseminaari -opintojaksolla.
Sivuston avajaisissa esillä oli pienoisnäyttely puhelimista, jotka ovat kansatieteen lehtorin Timo J. Virtasen kokoelmasta. |
Sivuja tullaan päivittämään koko juhlavuoden ajan; suunnittelemme seuraavaa kattavampaa päivitystä syksylle 2017. Tälläkin hetkellä sivuilla on jo mukavasti luettavaa. Sivuston aiheet on jaoteltu viiden teeman alle. Teksejä löytyy teemoista "kotona", "töissä", "liikkeellä", "syömässä" ja "leikkimässä". Lisäksi tekstit kattavat koko Suomen 100-vuotisen historian ja osa teksteistä suuntautuu myös tulevaisuuteen. Tekstien ja kuvien lisäksi sivuilta löytyy videoita, joissa kansatieteen tutkijat kertovat omista tutkimuskohteistaan. Sivuilla on myös hyödynnetty esimeriksi Finna-palvelua sekä YLEn Elävää arkistoa. On ollut hienoa huomata, miten paljon mielenkiintoisia aineistoja on esimerkiksi museoista tuotu avoimeen käyttöön!
Sivut löytyvät siis osoitteesta: http://arjenteknologiat.utu.fi/. Toivomme koulujen innostuvan kokemusten kirjaamisesta sivujen teemoihin liittyen. Sivujen kautta voi myös tilata vierailevan kansatieteilijän käymään koulussa.
Kiitän lämpimästi koko työryhmän puolesta kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja erityisesti tutkimusavustaja Marianne Mäkistä, joka viimeisteli työn tulokset näyttäväksi sivustoksi! On suunnaton ilo työskennellä taitavien ja motivoituneiden kansatieteilijöiden kanssa. KIITOS teille kaikille!
Maija
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Saarihyppelyä
Tätä kirjoittaessani on kulunut reilu nelisen viikkoa siitä, kun istuin Turun yliopistossa Janus-salissa kuuntelemassa jatko-opiskelijakollegani Päivi Roivaisen väitöstilaisuutta. Näiden akateemisten tilaisuuksien seuraaminen hieman jännittää, saa juhlalliselle mielelle ja ennen kaikkea innostaa. Jännittäviä seurattavia ne ovat paitsi väittelijän ja vastaväittäjän vuorovaikutuksen rakentumisen näyttämöinä myös siksi, että ne muistuttavat siitä polusta, joka on tullut itsekin valittua. Jossakin vaiheessa tulee olemaan oma vuoro astua yleisön eteen väittelijän roolissa. Tilaisuudet saavat myös juhlalliselle mielelle – ja nyt en tarkoita pelkästään illalla mahdollisesti odottavaa karonkkaa, vaikka myönnän kyllä, että on ihanaa päästä tuttujen kanssa viettämään iltaa ja nauramaan muutaman vuoden elinikää lisää. Juhlallisuutta niin väitöstilaisuuteen kuin karonkkaankin tuovat tietyt akateemiset muodollisuudet, jotka kaavamaisuudestaan huolimatta muodostavat juuri akateemisten tilaisuuksien erityislaadun.
Väitöstilaisuudet itsessään siirtävät ajatukset pois oman tutkimusaiheen kanssa rämpimisestä siihen vaiheeseen, jossa väittelijä on hoitanut homman hienosti maaliin ja on nyt kertomassa työnsä tuloksista. Tämä jos mikä innostaa ja luo uskoa siihen, että tutkimuksen suolla kannattaa rämpiä vaikka tekeminen tuntuisikin välillä Iisakin kirkon, tai nykyilmaisuna sanottuna, Länsimetron rakentamiselta. Maalissa odottaa oma valmis tutkimus – ja okei, se karonkka!
Päivin tutkimus ”Puettu lapsuus. Löytöretkiä lastenvaatteiden saarille” käsitteli moniaineistoisen tutkimuksen haasteita ja mahdollisuuksia sekä sitä, miten lastenvaatteita materiaalisen kulttuurin yhtenä ilmentymänä voidaan tarkastella useista näkökulmista. Näillä aineistojen ja näkökulmien saarilla tutkijan on osattava navigoida ja pitää kompassinsa kunnossa. Tämä kaikki sai minut ajattelemaan niitä kaikkia saaria, joiden välillä liikumme, emme ainoastaan tutkimusta tehdessämme vaan myös muussa elämässämme. Tutkimuksen saaret voivat olla joskus hyvinkin kaukaisia oman elämämme saarien kanssa, toisaalta niissä voi olla yhtäläisiä piirteitä tai ne saattavat olla myös yksi ja sama saari. Oman aiheeni valinnan johdosta olen itse kulkenut tutkimukseni kanssa saarilla, joilla on yhtäläisiä piirteitä oman elämäni saarien kanssa – maaseutua, kylätoimintaa, yhdessä tekemistä. Liekö horisontissa siintänyt tuttuus sitten houkutellut vai mikä, en tiedä, mutta sille tielle kompassini aikanaan johti.
Porvoon ja porvoolaisuuden ulkoinen identiteetti rakentuu vahvasti vanhan kaupungin varaan. Kulttuurimaisemaa syksyltä 2016. Kuva: N. Koskihaara |
Viimeisen vuoden aikana olen päätynyt saarille, jotka olivat itselleni tulleet
tutuiksi aiemmin vain tutkimukseeni haastattelemieni ihmisten kertomuksissa.
Niissä kerrotut tarinat muutoista uusille paikkakunnille yli maakuntarajojen,
pitkähköt työmatkat ja kulkeminen kodin ja lapsuuden paikkakunnan välillä, sekä
näille tarinoille kerrotut merkitykset ovat avautuneet itselleni uudella
tavalla sen jälkeen, kun perheemme päätti noin vuosi sitten muuttaa Raisiosta
Porvooseen. Olen uudella tavalla miettinyt kotiseudun ja kotipaikan merkitystä
omassa elämässäni ja sitä, mistä kotiseututunne omalla kohdallani lopulta muodostuu.
Myös työni Keskustan ja maaseudun arkistossa Helsingissä on uusi saari, joka on
saanut minut ajattelemaan tutkimusaihettani uudesta näkökulmasta, ja tuonut
monipaikkaisuuden osaksi omaa arkielämääni aivan uudella ja konkreettisella
tavalla.
Näihin uusiin saariini tutustumisella ja niissä elämisellä uskon olevan oman ja ehdottomasti positiivisen vaikutuksensa myös siihen saareen, joka tällä hetkellä odottaa minua tutkimuksen muodossa tietokoneeni uumenissa.
Niina
maanantai 26. joulukuuta 2016
Takana muutosten vuosi, edessä tutkimusten valmistuminen
Kulunut vuosi on ollut hyvin hiljainen tässä blogissa. Se johtuu pitkälti siitä, että jokaisella meistä on ollut omia kiireitämme, emmekä ole ehtineet suunnitella kirjoittamisvuorojamme saatikka sitten järjestelmällisesti tuottaa päivityksiä. Niina on siirtynyt arkistoalalle, Keskustan ja maaseudun arkistoon, ja muuttanut myös perheineen pääkaupunkiseudulle. Väitöskirjatyö jatkuu hänellä tällä hetkellä työn ohessa. Kirsi sai loppuvuodesta lapsen ja on toistaiseksi äitiyslomalla. Itse taas työskentelen tällä hetkellä Turun yliopiston kansatieteen oppiaineessa yliopisto-opettajana; työnkuva on muuttunut opetuskeskeisemmäksi ja opetustoimen ohessa toimin myös muun muassa erilaisten hankkeiden parissa. Pieni ja kiinteä työyhteisömme on kokenut muutoksia ja blogiyhteisömme on ainakin toistaiseksi hajaantunut erilaisten elämänvaiheiden takia. Pohdimme nyt blogimme tulevaisuutta, kokonaan emme sitä kuitenkaan haluaisi kuopasta.
Jokainen meistä on vuoden aikana kuitenkin päässyt muutaman askeleen lähemmäksi väitöskirjan valmistumista. Samalla aikataulut ovat kiristyneet, sillä varmasti jokainen meistä haluaisi työnsä valmistuvan seuraavan parin vuoden aikajänteellä. Tämä tarkoittaa sekä työ- että perherintamalla poikkeuksellisen tiukkaa työskentelyvaihetta, jonka haasteet ovat realisoituneet läheisimpien kollegoiden ponnisteluja seuratessa. Syksyllä juhlimme Jussi Lehtosta, joka reilun 10 vuoden uurastamisen jälkeen väitteli maaseudun liikkuvien palveluiden tulevaisuuksista. Jussin väitöskirja on ensimmäinen kansatieteellinen väitöskirja, jossa on selkeä tulevaisuudentutkimuksellinen ote. Tämän työn valmistuminen antaa meille muillekin toivoa; työ on mahdollista saada valmiiksi muiden töiden ohella ja perheen aiheuttamien paineiden puserruksessa, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan...
Nyt joulun pyhinä on aikaa rauhoittua - tai ainakin minun tapauksessani uppoutua kirjoittamiseen, omaan tutkimukseen. Se ei varsinaisesti ole lomaa, mutta silti henkisesti se merkitsee rauhoittumista, keskittymistä ja pysähtymistä yhden asian ja yhden tehtävän pariin. Itse kirjoitan työtä lasten peuhatessa ja koirien leikkiessä jaloissa. Joku toinen saattaisi tarvita hiljaisuutta ja keskittymisrauhaa - minulle taas työskentely juuri tällä tavoin edustaa rauhaa ja rauhoittumista. Kirjoitan puoli tuntia tai tunnin, pelaan lautapelejä, lueskelen satuja, keskustelen - ja jälleen kirjoitan hetken tuotteliaasti ja keskittyneesti. Tällaisia rauhallisia ja keskittyneitä hetkiä toivon myös blogimme lukijoille, juuri sellaisessa muodossa, missä nautitte niistä eniten. Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!
Maija
Jokainen meistä on vuoden aikana kuitenkin päässyt muutaman askeleen lähemmäksi väitöskirjan valmistumista. Samalla aikataulut ovat kiristyneet, sillä varmasti jokainen meistä haluaisi työnsä valmistuvan seuraavan parin vuoden aikajänteellä. Tämä tarkoittaa sekä työ- että perherintamalla poikkeuksellisen tiukkaa työskentelyvaihetta, jonka haasteet ovat realisoituneet läheisimpien kollegoiden ponnisteluja seuratessa. Syksyllä juhlimme Jussi Lehtosta, joka reilun 10 vuoden uurastamisen jälkeen väitteli maaseudun liikkuvien palveluiden tulevaisuuksista. Jussin väitöskirja on ensimmäinen kansatieteellinen väitöskirja, jossa on selkeä tulevaisuudentutkimuksellinen ote. Tämän työn valmistuminen antaa meille muillekin toivoa; työ on mahdollista saada valmiiksi muiden töiden ohella ja perheen aiheuttamien paineiden puserruksessa, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan...
Nyt joulun pyhinä on aikaa rauhoittua - tai ainakin minun tapauksessani uppoutua kirjoittamiseen, omaan tutkimukseen. Se ei varsinaisesti ole lomaa, mutta silti henkisesti se merkitsee rauhoittumista, keskittymistä ja pysähtymistä yhden asian ja yhden tehtävän pariin. Itse kirjoitan työtä lasten peuhatessa ja koirien leikkiessä jaloissa. Joku toinen saattaisi tarvita hiljaisuutta ja keskittymisrauhaa - minulle taas työskentely juuri tällä tavoin edustaa rauhaa ja rauhoittumista. Kirjoitan puoli tuntia tai tunnin, pelaan lautapelejä, lueskelen satuja, keskustelen - ja jälleen kirjoitan hetken tuotteliaasti ja keskittyneesti. Tällaisia rauhallisia ja keskittyneitä hetkiä toivon myös blogimme lukijoille, juuri sellaisessa muodossa, missä nautitte niistä eniten. Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!
Maija
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Tutkija työssään: saarelta saarelle sillin vanavedessä
Vaikka joulukin on jo juhlittu ja tammikuu jo pitkällä, on nyt minun aika muistella kesää.
Kesä on mitä oivallisinta
aikaa tehdä kenttätöitä, erityisen onnekasta on, jos kenttänä on Turun saaristo. Koska itsekin olen
saariston asukki, antoivat kesäkuun muutamat lämpimät päivät erityisen hyvän
syyn ottaa koko perhe mukaan kotiseutumatkailuun ja suunnata Rymättylään
saariston rengastietä pitkin. Nauvon
vierasvenesatamasta pääsee hyppäämään yhteysaluksella Seilin saaren kautta
Rymättylän Hankaan.
Yhteysalus m/s Östern lähtee Nauvon vierasvenesatamasta. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Seilin saari on tietysti itsessään jo tutustumisen arvoinen
paikka, mutta tällä kertaa emme ehtineet tekemään perusteellista
saarihyppelyä. Menimme siis perille
asti. Merimatkalla onnistuin bongaamaan elämäni ensimmäisen
merikotkan. Tähän havaintoon
konkretisoituu hienosti merikotkakannan toipumismatka, sillä lapsuuteni
saaristossa ei merikotkia näkynyt kuin harvinaisuutena. Nykyään näitä ”lentäviä
räsymattoja” näkee huomattavasti useammin jos vain hoksaa tiirailla taivaalle. Toinen lintuhavainto oli
merimetsojen valtava määrä, seikka, josta kalastajat puhuvat tuon tuosta. Ei
ihme, jos kalastajien saaliit katoavat parempiin suihin.
Hankasta matkaa
Rymättylän kirkonkylälle on vielä toistakymmentä kilometriä. Pyöräilijöitä
näkyi matkalla todella paljon. Saariston rengastie vaikuttaa olevan hurjan
suosittu. Hyvä niin.
Mutta sitten töihin. Muun
perheen leikkiessä rannalla suuntasin
oman kulkuni kohti Rymättylän kotiseutumuseota, jossa museonhoitaja esitteli
minulle paikkoja. Rymättylän
kotiseutumuseon toiminta on Rymättylä-seuran vapaaehtoisten varassa, mutta
kotiseuturakkaus näkyy paikan toiminnassa. Toinen erityisen hieno esimerkki
paikallisten vapaaehtoisten aktiivisuuden merkityksestä on Silliperinnekeskus
Dikselin syntykertomus, mutta palataan siihen myöhemmin.
Rymättylän museosta. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Rymättylän kotiseutumuseo
on pystytetty entisen Maskulaisten tilan alueelle, ja vanha tilan päärakennus
on osa museota. Kalastuksen merkitys paikallishistoriassa on itsestään selvä,
eikä se jää piiloon museossakaan. Kotiseutumusella on oma pysyvä erikoisnäyttely
talvinuottakalastukselle. Hallista
löytyy esineistöä, pienoismalleja ja vanhoja lehtiartikkeleja.
Nuotanvetovälineistöä Rymättylän museossa. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Lisää talvinuottaukseen liittyvää materiaalia
löytyy Aahollista, Maskulaisten tilan uudesta päärakennuksesta, joka nykyään
toimii eräänlaisena seurantalona.
Aaholli. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Aaholli viittaa talvinuottakalastukseen ja
henkilöön jolla oli oma tärkeä tehtävänsä tynnyrien ja uittomiesten välissä
nuotalla. Aahollista löysin näyttelyn,
joka on pystytetty legendaarisen ja jo edesmenneen nuottakuninkaan, Koivuniemen
Jannen muistoksi. Näyttely oli pieni ja vaatimaton, mutta todella arvokas,
sillä se on varmasti ainutlaatuinen. Tavallaan näyttely pitää sisällään sen mitä on jäljellä siitä
nuottakuninkaan perinteisestä ekologisesta tiedosta jota itsekin tutkin. Nuottakuninkaat
tunsivat meren ja silakan liikkeet paremmin kuin kukaan muu. He olivat
arvostettuja yhteiskunnan jäseniä ja omanlaisiansa tiedemiehiä. Koivuniemen
Jannekin tuli tunnetuksi myös sääennustuksistaan. Valitettavasti kyseisen
nuottakuninkaan tiedot kuolivat hänen mukanaan, sillä Janne ”tykkäs pitää
tietonsa karvalakkinsa alla”, kuten eräässä lehtijutussa mainitaan.
Seuraavan kenttätyömatkan
Rymättylään tein tylsästi autolla, mutta muuten reissu oli aivan yhtä
mielenkiintoinen. Tälläkin kertaa
vierailu oli kalastushistoriaan pahasti kallellaan, sillä kohteenani oli Röölän
rannassa sijaitseva Silliperinnekeskus Dikseli.
Silliperinnekeskus Dikseli Rymättylän Röölän rannassa. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Diskeli on perustettu vanhan
Boyn sillitehtaan tiloihin ja se on pystytetty käytännössä täysin paikallisin
talkoovoimin. Täälläkin sain
yksityiskierroksen, ja vaikka tila oli pienehkö, aikaa vierähti kaksi tuntia.
Silliperinnekeskuksen näyttelyt kertovat pääosin ajasta, jolloin
silliteollisuus Rymättylässä oli kukkeimmillaan. Rymättylällä oli jopa oma sillilaivastonsa,
joka seilasi Islantiin sillipyyntiin.
Sillityöläiset työn touhussa. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Koneellista apua. Kuva: Kirsi Sonck-Rautio 2015 |
Rymättylän ja Islannin
väliltä löytyy muitakin yhtymäkohtia, sillä Rymättylän sillitehdas päätyi
islantilaisten käsiin ja olihan perinnekeskuksen avaamassakin Islannin
suurlähettiläs Elin Flygenring.
Kenttätyöt tuovat lähes
poikkeuksetta uutta inspiraatiota jo pitkäänkin tehtyyn tutkimukseen, ja niin
kävi tälläkin kertaa. Reissullani kuulin
nimittäin Islannin erittäin hienosta sillimuseosta. Rymättylän sillilaivaston miehistöt viettivät usein aikaansa Islannin satamissa. Mieleeni nousivat heti
tutkimuskysymykset siitä, millaista on ollut rymättyläläisten ja islantilaisten
kollegoiden vuorovaikutus, ja kuinka vieraiden kalastajien läsnäolo islannin
satamakaupungeissa on vaikuttanut paikallisiin. En voinut uskoa onneani kun
kuukautta myöhemmin kuulin Islannissa, vain 100km sillimuseosta järjestettävästä
konferenssista. Sain yhdistettyä
opintomatkan Pohjois-Islannin kalastajakylään ja Pohjoismaiden
maaseutututkijoiden konferenssin ja kenttätyöt laajenevatkin todella
yllättävään suuntaan. Tämä matka onkin
sitten edessä toukokuussa, silloin siis siitä lisää.
perjantai 11. joulukuuta 2015
Tulevaisuuteen suuntautuvaa kylätoimintaa Varsinais-Suomessa
Lähdimme isommalla porukalla juhlistamaan 15 vuotta
täyttävää Varsinais-Suomen Kylät yhdistystä Vehmaalle, Vinkkilän vanhaan
elokuvateatteriin Kuva Tähteen. Mukana olivat allekirjoittaneiden lisäksi
tutkijat Maija Lundgren, Kirsi Sonck-Rautio ja Jussi Lehtonen. Meistä jokainen
puhui omien tutkimuksiensa kautta kylätoiminnasta ja erityisesti sen
tulevaisuuden näkymistä. Ennen luento-osuuksia katsoimme hauskan,
tulevaisuuteen kurkistavan videon ”Rural Fiction – Varsinais-Suomen kylät ry 2030”. Yhdistyksen facebook-sivuilta löytyy myös lyhyt videokooste juhlista ja
pp-esityksemmekin pitäisi yhdistyksen sivuille tulla esille lähiaikoina. Juhla
oli oikein lämminhenkinen ja keskusteleva tapahtuma, ihan yhdistyksensä
näköinen!
Viime kesän kylätoimintapäivillä seikkailtiin luontopoluilla. Puussa kiipeily sujuu nykylapsiltakin! Kuva: Niina Koskihaara. |
Tässä blogitekstissä pureudumme hiukan syvemmälle maakunnallisesti organisoituun kylätoimintaan. Varsinais-Suomen Kylät ry perustettiin vuonna 2000 kutakuinkin yhtä aikaa Uudenmaan Kylät
ry:n kanssa. Muihin maakuntiin kylätoiminnan maakunnalliset katto-organisaatiot
oli perustettu jo aiemmin 1990-luvulla. Yhdistyksen perustaminen viimeisten
joukossa kuvastelee varsinaissuomalaisten kylien asemaa ja sijaintia lyhyiden
välimatkojen ja keskuskaupunkien läheisyydessä. Vaikka täkäläisten kylien
tilanne poikkeaa huomattavasti pohjois- ja itäsuomalaisten kylien olosuhteista,
on kylätoiminnan paikallisella ja maakunnallisella aktiivisuudella oma tärkeä
sijansa myös varsinaissuomalaisten maaseutualueiden elinvoiman ja viihtyisyyden
edistämisessä. Kylätoiminnalla pystytään
vaikuttamaan muun muassa siihen, että kaikkien palveluiden ja tapahtumien ei
tarvitse tapahtua aina kaupungeissa tai keskuksissa. Maakunnallisen
kylätoiminnan myötä Varsinais-Suomessa on 15-vuoden aikana toteutettu lukuisia
hankkeita ja edistetty ja tuettu paikallista sekä valtakunnallista kylätoimintaa
koulutuksen, tapahtumien ja laaja-alaisten yhteistyöverkostojen kautta.
Käytännössä tätä laajaa toimintaa yhdistyksessä toteuttavat kyläasiamies ja kyläkehittäjä.
Elinvuosissa mitattuna teini-ikään ehtineessä yhdistyksessä
on vuosien varrella muodostunut myös vakiintuneita tapahtumia, joita
toteutetaan säännöllisin väliajoin. Yksi tällainen on vuosittain järjestettävä
Varsinais-Suomen kylätoimintapäivä. Tapahtuman yhteydessä julkistetaan Vuoden kylä,
joka valitaan ennalta määrätyn teeman ja kilpaan hakemuksensa lähettäneiden
kylien joukosta. Vuonna 2015 vuoden kylää haettiin teemalla Tulevien sukupolvien kylä ja voiton vei Pyhämaan Luoto. Ensi vuonna kylätoimintapäivää vietetään
täten Pyhämaalla, sillä voittanut kylä sitoutuu järjestämään seuraavan vuoden
kylätoimintapäivän.
Lintutornin huipulta pääsi ihailemaan varsinaissuomalaista maisemaa. Kuva: Niina Koskihaara. |
Kuluneen vuoden kylätoimintapäivää vietettiin elokuussa Mynämäellä Asemanseudun kyläyhdistyksen järjestämänä. Meistä
blogin kirjoittajista Niina pääsi nauttimaan tapahtumasta viime kesälle epätyypilliseen
tapaan aurinkoisessa hellesäässä. Kyläjuhlan osallistujille oli järjestetty
aluksi tutustuminen kylän ympäristöön sightseeing -bussin kierroksella, jonka
aikana opas kertoi kylän historiasta ja reitin varrella nähdyistä luonnon- ja
rakennetun ympäristön paikoista. Nähtävyyksien katselukierroksen jälkeen pääsimme
kiertämään luontopolkua, jonka varrelle oli järjestetty alueeseen liittyviä
tietopisteitä. Yksi kohokohta reitillä oli lintutorni, jonka huipulta sai
ihailla laajalle aukeavaa varsinaissuomalaista maisemaa. Luontopolun jälkeen
laskeuduimme Mynäjoen rantaan ja ruuhen kyytiin, jolla jatkettiin matkaa varsinaiselle
juhlapaikalle Mynämäen asemanseudun koulun pihamaalle. Asemanseudun
kyläyhdistykselle Vuoden Kylä-titteli oli myönnetty vuotta aiemmin Hyvinvointia ja voimaa lähiympäristöstä
-teemalla, ja tämä näkyi myös päivän ohjelmassa. Paitsi ympäristön merkitys
myös erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen ja kanssakäyminen
tuottavat hyvinvointia, ja tätä teemaa juhlassa tuotiin monin esimerkein
esille. Myös kyläkoulun oppilaiden kanssa oli valmisteltu monenlaista ohjelmaa
musiikkiesityksistä aina Mynäjoen ylittävän kävelysillan avaamiseen, jonka
lapset olivat koristelleet omin runoin ja käsitöin.
Koristeltu kävelysilta. Kuva: Niina Koskihaara. |
Kylätoimintapäivien merkitys vierailijan näkökulmasta on se,
että uuteen, itselle vieraaseen tai ehkä joskus tuttuunkin kylään ja sen alueeseen
pääsee tutustumaan kylän ympäristöä aistien ja tietoa saaden. Ja mikä vielä
tärkeämpää, tapahtuma antaa hyvän syyn kerrankin pysähtyä ja käydä oikeasti
tutustumassa kylään ainaisten "pitäisi käydä" -ajatusten sijaan. Kylän
omien asukkaiden kohdalla tällaiset tapahtumat ovat omiaan luomaan yhteisyyden
tuntua siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiset kokemukset ja niille
rakentuvat muistot toimivat yleensä parhaina yhteishengen nostattajina.
Varsinais-Suomen Kylät ry:n toiminnan merkitys tällaisten tapahtumien
taustavaikuttajana ja kylätoiminnan kannustajana muun muassa Vuoden Kyläteko -palkinnon myöntäjänä, kertautuvat
moninkertaisina hyötyinä kylille, niiden asukkaille, mutta myös meille muille.
Mainitut hyödyt ovat aineellisia, sosiaalisia ja henkisiä – siis myös mitattavissa
ja myöhemmin todennattavissa olevia tekijöitä. Niinalle kylätoimintapäivistä
jäi hyväntuulisia muistoja, uusia kokemuksia ja tietoa – toisin sanoen elämys,
joiden tuottamista erityisesti matkailupalvelujen yhteydessä korostetaan.
Onnittelemme lämpimästi 15-vuotiasta yhdistystä ja
toivotamme menestyksekästä jatkoa toiminnalle,
Niina ja Maija
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Kulttuuriperintökonferenssin antia Australian Canberrasta
Huhtikuun keväinen
aurinko paistaa jo kirkkaasti ja leskenlehdet sekä krookukset nousevat esiin
sulaneen maan alta. Kääntäkäämme katseet vielä hetkeksi viime joulukuun
2014 tunnelmiin. Tällä kertaa blogissamme esiintyy vieraileva tähti, Turun yliopiston tohtoriohjelma Junossa työskentelevä
kansatieteilijä, Maija Lundgren. Maija tutkii valmisteilla olevassa väitöskirjassaan suomalaista kyläasiamiesjärjestelmää ja
kyläasiamiesten asiantuntijuuden rakentumista. Tutkimuksessa nousee esille kyläasiamiesverkoston merkitykset ja asema suomalaisen maaseudun
yhteiskunnallisten muutosprosessien ja paikkaperustaisen kehittämistyön
rajapinnoilla.
Suomalaisen
kansatieteilijän silmissä eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitseva Australia
näyttäytyy vieraana, kiehtovana ja eksoottisena mantereena. Yhdessä jakamamme kiinnostus kulttuuriperintöä ja sen tieteellistä teoretisointia kohtaan johti tapahtumarikkaiden vaiheiden
kautta siihen, että osallistuimme joulukuun alkupäivinä 2014
Canberrassa, Australiassa ACHS:n (Association of Critical Heritage Studies)järjestämään konferenssiin. Tähän ACHS:n toiseen kansainväliseen konferenssiin
saapui eri puolilta maailmaa noin kolmesataa eri alojen tutkijaa. Association
of Critical Heritage Studies – verkoston edellisen konferenssin pitopaikkana oli
vuonna 2012 Kööpenhamina, ja seuraavan konferenssin isäntämaana toimii vuonna
2016 Kanada.
Maijat Canberran näköalatasanteella. |
Universaalia kulttuuriperintöä palmujen alla
Häikäisevän kirkas aurinko ja Australian alkavan
kesän lämpö ottivat meidät syleilyynsä Sydneyssä, josta matkasimme
linja-autolla kohti Australian hallinnollista pääkaupunkia ja
konferenssipaikkaa, Canberraa. Arkkitehti Walter Burley Griffin visioima
Canberra esittäytyi paikan päällä poikkeuksellisen järjestelmällisenä
kaupunkina, josta päällimmäisenä välittyi turvallisuus, siisteys ja
hallintorakennusten sekä historiallisten paikkojen, museoiden ja ympäröivän
luonnon muodostama, tarkkaan suunniteltu kaupunkikuva. Kulttuuriperintötutkimuksen
piirissä vaikuttava professori Laurajane Smith emännöi ympäri maailmaa
saapuneita konferenssivieraita, jotka osallistuivat keynote-esitelmiin ja
työryhmäsessioihin Australian kansallisen yliopiston (Australian National
University, ANU) kampusalueella.
Konferenssivieraita ANUn kampusalueella. |
Kampusalueen kasvillisuutta. |
Konferenssin teki
erityisen kiinnostavaksi sen kriittinen näkökulma kulttuuriperinnön
tutkimukseen; konferenssin kutsu oli kirjoitettu manifestin muotoon haastaen
tutkijoita venyttämään omia käsityksiään kulttuuriperinnöstä ja kritisoiden
nationalismin, imperialismin, kolonialismin ja elitismin kuorruttamaa
konservatiivista tapaa lähestyä kulttuuriperintöön liittyviä kysymyksiä. Osa
kriittisistä äänenpainoista vaikuttaa Suomen näkökulmasta katsottuna ehkä
kaukaa haetuilta, mutta myös omasta kulttuuristamme löytyy marginaalisuutta -
ilmiöitä ja asioita, elämäntapoja ja tapahtumia, joihin tutkimus ei ole
ulottunut. Kulttuuriperinnön vahva kytkös vallankäyttöön on nykymaailmassa
konkreettista todellisuutta ja konferenssin tarkoituksena olikin nostaa esille
sellaisia kysymyksiä, jotka voivat olla epämukavia ja haastavia, niin
tutkijalle, tutkittaville kuin ympäröivälle yhteiskunnallekin.
Konferenssissa olivat
vahvasti esillä myös tutkijat Aasiasta, erityisesti Kiinasta, ja olikin todella
mielenkiintoista kuulla ajankohtaisia tutkimusaiheita ja näkökulmia, jotka ovat
rakentuneet länsimaiselle kulttuuriperintökäsitykselle vieraista lähtökohdista.
Joissakin esitelmissä esille nousi myös kriittisiä äänenpainoja Kiinan valtion
politiikalle käyttää kulttuuriperintöä imperialistisen Kiina-kuvan
rakennusaineena.
Unohtamisen ja tuhon, digitaalisen
teknologian ja asiantuntijuuden välimaastoissa
Merkille pantavaa oli, että kulttuuriperinnön tuhon ja unohtamisen teemat olivat voimakkaasti
konferenssissa läsnä. Esitettiin, että tutkimuksessa on panostettu muistamisen
menetelmien kehittämiseen, mutta keinoja ja työvälineitä unohtamiseksi ei ole
kehitetty. Miten kulttuuriperintötyö voisi auttaa unohtamaan, millaisissa
yhteyksissä unohtaminen voi ylipäätään nousta merkityksellisemmäksi kuin
muistaminen? Myös autenttisuuden ja uudelleen rakennetun menneisyyden käsittely
oli erilaista jo lähtökohtaisesti, kun sitä pohti esimerkiksi tsunami – tuhojen
alueelta tullut tutkija. Monissa
työryhmien esityksissä tarkasteltiin tulevaisuudentutkijaa kiinnostavia asioita
kuten esimerkiksi digitaalisen teknologian mahdollisuuksia osallistavuuden ja
avoimuuden periaatteiden kautta. Erityisen kiinnostava tutkimus on
käynnistymässä Englannissa, jossa tutkitaan tulevina vuosina kulttuuriperinnön
vaihtoehtoisia tulevaisuuksia: "Assembling alternative futures forheritage".
Erityisen
mielenkiintoinen teema ACHS:n järjestämässä konferenssissa oli lisäksi
asiantuntemuksen sekä kulttuuriperinnön välisiin suhteisiin
linkittynyt keskustelu. Asiantuntijuus-diskurssia
käsiteltiin laajasti lähestymällä aihetta muun muassa
tutkijoiden tutkimuskohteeseensa liittyvän sitoumuksen tai velvoituksen
sääntöjä tarkastelemalla. Esityksissä
havainnollistettiin osittain jopa hämmentävällä tavalla sitä, kuinka
tutkimustehtävissä toimivien henkilöiden asiantuntijuutta, tietoa ja
tutkijoiden valta-asemaa saatetaan vastaavasti eri puolilla maailmaa (esimerkiksi
Sudanissa) tehtävissä etnografisissa ja arkeologisissa tutkimusprojekteissa
tietoisesti tai tiedostamatta käyttää väärin.
Australian ollessa tämänvuotisen konferenssin isäntämaana nousi kysymys alkuperäiskansojen asemasta, heidän menneisyydestään ja merkityksestä australialaiseen
kulttuuriperintöön. Monissa
konferenssin lukuisista sessioista analysoitiin ja tulkittiin kulttuuriperintöä
heijastaen sitä muun muassa autenttisuuden, monitulkintaisuuden, luotettavuuden,
todenmukaisuuden sekä pyhyyden käsitteisiin. Canberrassa järjestetty
konferenssi olikin kaiken kaikkiaan intensiivinen, nopeatempoinen ja
hengästyttävän tiukka paketti tieteellistä tulkintaa, kritiikkiä ja
laaja-alaista analyysiä kulttuuriperinnön monimuotoisista ulottuvuuksista.
Harbour Bridge,
Taronga Zoo ja Pähkinänsärkijän lumous
Näkymiä kirjastosta Sydneyssä. |
Must see - Powerhouse Museum Sydneyssä. |
Massiivinen Harbour Bridge. |
Tiukasti aikataulutettujen konferenssipäivien jälkeen meillä oli vielä ainutlaatuinen tilaisuus tutustua ennen Suomeen palaamista
muutaman päivän ajan Sydneyn henkeäsalpaavan upeisiin nähtävyyksiin,
hämmästyttävään kaupunkiarkkitehtuuriin sekä australialaiseen rentoon
ilmapiiriin. Sydneyn historiallisesta ja vaikuttavasta menneisyydestä kertoivat
omaa tarinaansa lukuisat patsaat, muistomerkit ja suihkulähteet kaupungin
keskustassa ja puistoissa. Alun alkaen Britannian rangaistusvangeille perustetusta
siirtokunnasta onkin vuosisatojen aikana muodostunut monikulttuurinen metropoli
huikean kauniin luonnon ja Australian kaakkoisrannikolla sijaitsevan
Tasmanianmeren äärellä.
Jouluista tunnelmaa Sydneyssä. |
Joulun henkeä ostoskadulla. |
Katunäkymää Sydneystä. |
Kävellessämme suurkaupungin kaduilla ja kujilla, emme voineet kuin todeta,
että toisella puolella palloa kaikki näytti paljon suuremmalta ja
taivaskin uskomattoman siniseltä. Ja se vasemmanpuoleinen liikenne vasta olikin
tosi metka juttu! Taksilla tai jalan liikkuessa piti aina muistaa ensin katsoa
vasemmalle, jotta pysyi liikenteen mukana, ja ehtihän siinä puolentoista viikon
aikana jo mennä pää ihan pyörälle kun suihkussakin vesi kiersi lattiakaivosta
pois väärään suuntaan!
Seikkailua ja uusia kokemuksia siis riitti tuolla reissulla monin verroin,
ja mieleenpainuvimpina niistä jäi meille ainakin ällistyttävän
massiivinen ja ikoninen Harbour Bridge, joka on maailman suurin
teräskaarisilta. Sydneyn Oopperatalo yhtenä maailman tunnetuimpana
arkkitehtonisena maamerkkinä valloitti myös meidät valokuvauksellisuudellaan.
Eräs sykähdyttävimmistä hetkistä matkallamme oli varmasti se, kun
onnistuimme hankkimaan liput Sydneyn Oopperatalossa esitettyyn Pähkinänsärkijä -balettiin. Yläparveltakin nähtynä baletti oli valloittava ja taianomainen.
Priimaballerinat säihkyvissä puvuissaan ja miessolistit vauhdikkaine
tähtisooloineen veivät katsojat sadun unenomaiseen ja lumoavaan maailmaan.
Lähes tieteiselokuvien tunnelmaa tavoitettiin Sydneyn Royal Botanical Gardens -puutarhassa. |
Kukkaloistoa. |
Circular Quayn -alueen
lähellä järjestetyiltä käsityöläismarkkinoilta
löysimme erikoisia matkamuistoesineitä ja erityisen taidokkaita aboriginaalien
valmistamia koruja, soittimia ja taidetta, joista osa päättyi matkalaukuissamme
tuliaisina koti-Suomeen. Aivan Sydneyn keskustan tuntumassa ja pilvenpiirtäjien
silhuettien keskellä sijaitseva häkellyttävä kasvitieteellinen puutarha, The
Royal Botanical Gardens vei meidät aivan toiseen maailmaan eksoottisine
kasvilajeineen. Yhtä elämyksellinen ja eksoottinen kokemus oli myö,s kun
hyppäsimme Darling Harbour – satamassa lautan kyytiin, joka vei meidät
läheiseen Taronga Zoon villieläintarhaan. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja
kiljahduksia aiheuttivat harjaniskaiset liskot, joita vilisti vapaana
eläintarhassa opastetuilla kävelypoluilla! Ihailimme suloisia koalakarhuja, lystikkäitä kirahveja lounaalla ja tietysti
kenguruita, jotka loikoilivat pensaiden varjossa suojassa paahtavalta
auringonpaisteelta.
Tunnelmaa eläintarhasta. |
Kirahvien ruokinta-aika. |
Aurinkovoimaa hyödyntävä kioski. |
Ikimuistoinen ilta; auringon lasku ja villikengurut Canberran maaseudulla. |
Kiitämme lämpimästi Turun yliopiston
tohtoriohjelma Junoa, Turun Yliopistosäätiötä sekä tietysti omaa kansatieteen
oppiainettamme, jotka mahdollistivat antoisan ja ainutlaatuisen
konferenssimatkamme Australiaan.
Maija Lundgren ja Maija Mäki
Maija Lundgren ja Maija Mäki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)